Työnohjaus, luovuuskoulutus ja luovuustyöpajat

 

"Se, että emme uskalla ei johdu siitä että asiat ovat vaikeita. Asiat ovat vaikeita siksi että emme uskalla."
- Seneca -

 

 

Luovat menetelmät työnohjauksessa

 

Taideterapian luovat menetelmät sopivat erittäin hyvin työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseen. Taidetyöskentely antaa mahdollisuuden ongelmien tarkastelemiseen etäämmältä, jolloin on myös helpompi löytää uusia näkökulmia ja ratkaisuja. Taidetyöskentely myös selkiyttää ajatuksia, tunteita ja toiveita. Vaikeistakin asioista on helpompi puhua silloin, kun keskustelun tukena voidaan käyttää kuvaa. Luova taidetyöskentely ei vaadi ohjattavilta aiempaa harrastuneisuutta tai taiteellista lahjakkuutta.

 

Taidetyöskentelyn ohella käyttämiäni ohjausmenetelmiä ovat voimavarasuuntautuneet keskustelut, ratkaisukeskeinen lähestymistapa ja -menetelmät.  


"Jokainen lapsi on taiteilija, ongelma onkin pysyä taiteilijana kasvettaessa aikuiseksi."
- Pablo Picasso-

 

 

Luovuuskoulutus ja luovuustyöpajat

 

Luovuus on meiltä jokaiselta löytyvä, mutta itseltä piilossa oleva alitajuntainen ominaisuus.  Luovuus on kyky nähdä ja oivaltaa uusia mahdollisuuksia. Luovuus on myös ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta yhdistellä ja käyttää jo olemassaolevia rakenteita uudella tavalla. Luovuutta voidaan aina vahvistaa!

Ympäristöllä on erittäin suuri merkitys luovuuden ilmentymiseen; se voi olla joko luovuutta tukevaa tai tukahduttavaa. Salliva ja leppoisa työilmapiiri tuo tilaa ilolle, huumorille, innovatiivisuudelle ja luovuudelle.

 

"Luova työ on leikkiä. Se on vapaata spekulaatiota tietyn taidemuodon materiaaleilla."
-Stephen Nachmanovitch-

 

Kokonaisvaltaisella, persoonan eri osa-alueiden ilmaisulla, voidaan saavuttaa voimistavia luovuuden kokemuksia. Ohjaamissani luovuustyöpajoissa monipuolinen, eri taiteenmuotoja yhdistelevä työskentelytapa (maalaaminen, piirtäminen, savityöt, liike/tanssi, musiikki, runot...) toimii oman kasvun välineenä, itsetietoisuuden lisääjänä ja luovuuden rikastuttajana. Erilaisilla materiaaleilla työskentely ruokkii mielikuvitusta, vahvistaa ongelmanratkaisutaitoja, tukee itseilmaisua ja kehittää vuorovaikutustaitoja. Ennen kaikkea luovatyöskentely on hauskaa ja rentouttavaa!